Master Chef 2013 Kira Åkerström-Kekkonen julkaisi Auringon Maku -keittokirjan muutama viikko takaperin. Sain kutsun ravintola Solnaan, jossa Kira loihti kirjansa resepteistä maistuvan ateriakokonaisuuden.
En ollut aikaisemmin tavannut Kiraa, joten mielenkiinnolla odotin tilaisuutta. Auringon Maku –kirjassa Kiraa kuvaillaan huolelliseksi, taitavaksi, monipuoliseksi, luovaksi, lahjakkaaksi ja makuaistiltaan erehtymättömäksi. Tämän lisäksi kirja kertoo Kiran säteilevän iloa ja valoa, jotka maistuvat myös hänen luomissaan annoksissa. Aika paljon luvattu, mutta allekirjoitan nämä kaikki väitteet todeksi.
Kirja on tarkoitettu ruoanlaitosta kiinnostuneille kotikokeille, jotka haluavat nauttia kesästä ja löytää uusia mielenkiintoisia makupareja rikastuttamaan elämää. Reseptit ovat helppoja ja selkeitä, joten niiden valmistaminen onnistuu kaikilta. Kaiken lisäksi useat kirjan reseptit ovat erittäin nopeita valmistaa. Kirjan lukeminen tai selailu saa aikaan iloisen ja hyvän mielen. Voiko keittokirjalta enempää vaatia?
Ensimmäiseksi annokseksi Kira valmisti tillitortilloja, polentamuikkuja ja kaprismajoneesia. Annoksen komponentit täydensivät loistavasti toisiaan ja annos maistui raikkaalle. Polentamuikkujen rapeus oli piste iin päälle.
Tämän jälkeen sain eteeni hauskan tomaattisalaatin, joka oli maustettu chorizomakkaralla ja purjotuhkalla. Mausteinen ja suolainen chorizomakkara korosti mallikkaasti tomaattien raikkautta. Purjotuhkan antama hieman paahtunut maku kruunasi annoksen.
Perinnetomaatti-chorizosalaatti purjotuhkalla á la Kira
Salaatti
- 600 g tomaatteja, mieleuiten erivärisiä ja kokoisia
- oman maun mukaan chorizomakkaraa
Paloittele chorizomakkarat ja paista pannulla rapeiksi. Ota talteen pannulle valunut rasva. Paloittele tomaatit ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta vinegretillä, pannurasvalla, purjotuhkalla ja suolalla.
Vinegretti
- 1 rkl sherryviinietikkaa
- 3 rkl oliiviöljyä
- 2 tl hunajaa
- ½ tl suolaa
Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
Purjotuhka
- 1 purjo
Puolita, pese ja kuivaa purjo. Lämmitä uuni 225-asteiseksi ja erottele purjon kerrokset uunipellille. Paahda purjo mustaksi uunissa. Murskaa paahtunut purjo sormien välissä salaattiin (maun mukaan). Jos haluat purjosta oikein hienoa tuhkaa, murskaa se huhmaressa.
Pääruoaksi Kira valmisti luomukaritsaa, minttu-tillikreemiä ja kurkkua. Täydellisesti kypsytetty karitsa oli suussa sulavaa ja sen kruunasi pirteän hapokas vinegretti.
Tulevan kesän aikana aion valmistaa Kiran keittokirjasta ainakin seuraavat annokset:
- Sokerisuolattua ahventa, pikkelöityä raparperia ja tillikreemiä
- Kukkakaalivanukas ja tyrnikastike
- Tomaattivesi, kurkkua ja nektariinia
- Glaseerattu, mustaherukan lehdillä tarjoiltu porsaankylki.
- Fenkolislaw
- Punajuuri-masikkagranita ja jugurttikreemi
Keittokirjassa on melkein 200 sivua, joten kokeiltavaa rittää!
Tekstit ja valokuvat: Aromipaja / Mikko Niemi
Artikkelin resepti: Kira Åkerström-Kekkonen (Auringon Maku -kirja)
déjeuner